Kumppanuudella parempaa asiakaspalvelua ja toiminnan tehokkuutta

Corbel Oy ja SATO Oyj ovat tehneet sopimuksen SATOn omistamien vuokra-asuntojen isännöintipalvelujen tuottamisesta.

Corbel vastaa kumppanuussopimuksen myötä noin 9 000 asunnon isännöinnistä pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla.

Sopimus on kolmivuotinen ja se astuu voimaan huhtikuun alussa. SATOn ja Corbelin yhteistyö alkoi jo vuonna 2005 ja on sen jälkeen syventynyt molempien liiketoimintaa tukevaksi kumppanuudeksi.
 
Nyt allekirjoitettu kumppanuussopimus on hieno luottamuksen osoitus SATOlta ja kiitos henkilöstöllemme vuosien aikana tehdystä hyvästä työstä. Kumppanuussopimus kuvastaa onnistumistamme pitkäjänteisessä yhteistyössä ja jatkuvasti kehittyvässä palvelutoiminnassa. Kumppanuus lähtee päivittäisten tehtävien suorittamisesta ja lupausten lunastamisesta. Aidossa kumppanuudessa myös luodaan ja kehitetään yhdessä toimintoja sekä sitoudutaan asiakkaan liiketoiminnan tavoitteisiin. Näiden yhteistyövuosien aikana olemme yhdessä SATOn kanssa muun muassa toteuttaneet toimenpiteitä kiinteistöjen energiatehokkuustavoitteiden saavuttamiseksi sekä vahvistaneet asiakaspalveluprosessin toimivuutta ja tavoitettavuutta.”, toteaa toimitusjohtaja Harri Oesch Corbel Oy:stä.  

SATO keskittyy strategiansa mukaisesti asuntoportfolion ja asiakassuhteiden hallintaan. Kiinteistöjen ylläpitoon liittyvät tehtävät on siirretty sopimuskumppaneille. Tavoitteena on ensisijaisesti parantaa asiakaspalvelua ja sen rinnalla lisätä toiminnan tehokkuutta”, painottaa toimitusjohtaja Erkka Valkila. ”Pyrimme pitkäaikaisiin kumppanuussuhteisiin, mikä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi toiminnan kehittämiseksi”, Valkila kertoo.  

Lisätietoja:
Corbel Oy
Toimitusjohtaja Harri Oesch, Corbel Oy, gsm 050 390 1610
Johtaja Reetta Räsänen, Corbel Oy, gsm 050 390 2095

SATO Oyj:
Toimitusjohtaja Erkka Valkila, puh. 0201 34 4001, gsm 050 620 50
Yksikönjohtaja Juha-Pekka Järvenpää, puh. 0201 34 4062, gsm  040 5138 484  

SATO Oyj on yksi Suomen johtavista asuntosijoitusyhtiöistä. SATOn omistuksessa on yhteensä noin 23 000 vuokrattavaa asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa. SATOn sijoitusomaisuuden käypä arvo on yli 1,6 miljardia euroa. Asuntokantaa kehitetään aktiivisesti vastaamaan muuttuvia asiakastarpeita ylläpito- ja korjaustoimin sekä investointi- ja realisointitoiminnalla. SATO on viime vuosikymmenen aikana investoinut vuokra-asuntoihin yli miljardi euroa. SATO myös rakennuttaa uusia asuntoja konsernin sijoitusasunnoiksi ja omistusasuntoina myytäviksi. Yhtiön suurimmat omistajat ovat suomalaisia työeläke- ja vakuutusyhtiöitä. SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2010 oli 192,9 miljoonaa euroa, liikevoitto 74,7 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 41,6 miljoonaa euroa. 

Corbel Oy on Suomen suurin riippumaton kiinteistöhallinnan ja -johtamisen yritys Suomessa. Corbelin palveluksessa on yli 120 kiinteistöalan ammattilaista Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Riihimäellä, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Porissa, Vaasassa, Jyväskylässä, Oulussa ja Lappeenrannassa. Yhtiön hallinnoima kiinteistöpinta-ala on lähes seitsemän miljoonaa neliömetriä ja asiakkaina niin kotimaisia kuin ulkomaisia kiinteistösijoittajia sekä käyttäjäomistajia ja vuokralaisia. Corbelin omistaa pääomasijoittaja Sentica Partners Oy:n hallinnoima rahasto ja yrityksen avainhenkilöt.